Kauden aloituspalaveri pidettiin Meriseuran majalla. Palaverissa tehtiin edellisen kauden mukaiset suunnitelmat alkavalle kaudelle; syyskauden tavoitteena on selviytyä kevätkaudeksi aluesarjan ylempään lohkoon. Muita tavoitteita oli pelaajien henkilökohtaisen ja joukkuepelin kehittäminen. Edellisen kauden tavoin päämääränä oli järjestää pojille hyvät mahdollisuudet harjoitella ja pelata hyvähenkisessä joukkueessa. Kevät kaudella joukkueen järjestämä OP-turnaus C90 ikäluokalle.
Jääkiekkokausi alkoi elokuun lopulla jalkapallon ehdoilla, koska suuri osa joukkueesta pelasi myös jalkapalloa. Jäävuoroja aluksi 1-2 kertaa viikossa. Syyskuun alussa joukkue pelasi naapuriseuran järjestämässä Kastelli-turnauksessa 2. sijalle. Pyhäjoen jäähallissa joukkue kävi kerran viikossa pelailemassa vanhempien kanssa yhteisellä jäävuorolla, joka lopetettiin tekojään valmistuttua.
TeKi C90 jäi syyskauden tavoitteesta jääden 3. sijalle alkulohkossa, jossa pelasi edellisen kauden 4 alueen lopputurnauksen joukkuetta. Syksyn peleistä mieleenpainuvin oli ensimmäinen voitto ’ison kentän’ aikana KKP:stä heidän kotijäällä. Keväällä pelattiin alemman lohkon voittajaksi ilman tappioita. PlayOff peleihin karsittiin ylemmän lohkon 4. JHT:n kanssa. TeKi voitti ottelun jatkoajalla ja eteni Kajaanin loppupeleihin. Siellä välierässä kevään ensimmäinen tappio Hokille ja lopuksi pronssiottelussa HaU:lle joukkueen jäädessä loppupeleissä sijalle 4.
Raahe-K jun järjestää syksyisin nuoremmalle C ikäluokalle turnauksen, jossa oli nyt vuorossa 1990 syntyneet juniorit. Turnauksen alkulohkossa OuHu ja HeKi taipuivat Teräs-Kiekon käsittelyssä, mutta tappio kärsittiin lohkon voittajasta KKP:sta. Välierässä kaatui SoKi, mutta loppuottelussa KKP oli selvästi parempi. Turnauksen 2. sija oli harjoittelumäärään verrattuna hyvin, koska yhtään harjoituspeliä ei ollut pelattu. Pisteille pääsi 11 pelaajaa, joista 8 onnistui maalien tekemisessä.
Haukiputaan sarjapelistä matka jatkui yöksi Kemiin, jossa seuraavana päivänä turnaus TUL:n talvipäivillä. Turnauksen avauspelissä voitto Karihaaran Tenhosta ja tappio Kemin Lämäreiden ’89 joukkueelle. Seuraavaksi edellisenä päivänä voitettu Ahmat pelasi tasan ja lopuksi voitto Murmansk 93 joukkueesta. Tuloksena turnauksen 3. sija. Joukkueen pelaajista pisteille pääsi 14 pelaajaa, joista 9 pääsi maalien tekoon.
Vuoden vaihteen jälkeen joukkue osallistui Oulaisten Huiman järjestämään turnaukseen, joka pelattiin sarjamuotoisena. Ensimmäisenä aamulla joukkue pelasi tasapelin OuHun kanssa. Toisessa ottelussa vastaan tuli Vaasan Sport, jonka kanssa pelattiin tasaisia otteluja edellisenä vuonna. Nyt oli TeKin poikien vauhdin ja taidon taso liikaa vastustajalle lukemin 9-1. Päivän kolmas ottelu Kokkolan Hermeksen kanssa oli aluksi tasaista, mutta TeKin painostus tuotti tulosta ja joukkue sai pisteet selvin numeroin 7-2. Joukkueen viimeisessä pelissä oli revanssin makua, koska Lämärit olivat kuukautta aikaisemmin 5-0 parempi. Revanssista tulikin oikein makea. TeKi laittoi kiekon vastustajan maaliin peräti 15 kertaa. Hienon päivän päätteeksi joukkueelle turnauksen 1. pysti. Turnauksessa pelasi kertaa pisteille 13 pelaajaa, joista maalin tekijöitä 10.
Huhtikuun alussa joukkue osallistui Haukiputaan Ahmojen järjestämään turnaukseen. Aloitusottelu Ahmojen kanssa päättyi tasapeliin, kuten monta kertaa kauden aikana. Toisessa ottelussa ’tuntematon’ EPH Kuopiosta taipui tasaisen pelin jälkeen. Kolmannessa ottelussa tuli tappio lopulta koko turnauksen voittaneelle Warkikselle. Pitkän päivän neljäs ottelu SoKi kanssa iltamyöhällä päättyi TeKin voittoon. Seuraavana päivänä alkusarjan viimeisessä ottelussa Pellon Kiekko yritti pysyä vauhdissa mukana, mutta TeKi voitti ottelunsa. Alkusarjan 2 parasta joukkuetta, Warkis ja Ahmat menivät loppuotteluun. TeKi ja SoKi kohtasivat pronssiottelussa, jossa TeKi selvin lukemin parempi. Pistemerkinnöille pelasi 13 pelaajaa, joista maaleissa onnistui 10.
Yhteenveto
Päättynyt kausi oli saattoi
olla jopa tähän mennessä joukkueen paras. Kauden aikana joukkue nousi useasti
vaikeasta tilanteesta loppuun saakka yrittämällä tasapeliin ja voittoon. Kaikki
kenttäpelaajat saivat maalitilinsä auki. Otteluissa maalit jakautuivat usealle
pelaajalle. Tilastomerkintöjen mukaan tietyt vastustajat sytyttävät eri
ratkaisijat eri peleissä. Turnauksia pelattiin 5, joista 2 voitettu, kerran
hopealla ja 2 kertaa pronssilla.
Henkilökohtaisen osaamisen
tunnustuksena Teräs-Kiekon Mikko Finnilä eteni lopulta C90 Pohjoisen
aluejoukkueeseen ja pääsi viikoksi Suomen parhaimmiston mukaan
Vierumäelle., sekä henkilökohtaisessa
osaamisessa ja joukkueena. Kauden aikana kaikki pelaajat maalivahteja lukuun
ottamatta onnistuivat maalien tekemisessä.
Joukkueen henkinen kantti
kehittyi kauden aikana selvästi. Monta kertaa ottelun kuvio oli sellainen, että
katsotaan ensin mitä vastustaja ’osaa’ ja itse mennään lopussa rinnalle ja oli. Joukkueen kauden pisin
’tappioton putki’ kesti 20 ottelun verran.
Kauden alkaessa joukkueessa
oli 20 pelaajaa, joista 2 maalivahtia. Kevätpuolella 2 pelaajaa laittoi
varusteet varastoon. Syksyllä joukkueen harjoituksissa oli mukana keskimäärin
15 pelaajaa ja keväällä 13. Tällä
kaudella ei koettu yhtäaikaisia joukolla sairastumisia, vaan tasaisesti kukin
vuorollaan oli poissa kuvioista.
Kauden joukkueen
kokoonpano
maalivahdit Mikael Moisanen ja Ville
Tuhkanen
pelaajat Mikko Finnilä, Antti Karppinen, Joonas
Kilpeläinen, Ville Kiviniitty,
Asko
Kivioja, Teemu Niemi, Kai Paakkari, Eero-Pekka Paakki, Henri Pelkonen, Henri
Saarenpää, Joni Silvola, Jarkko Stjerna, Mikko Ståhle, Jani Suominen, Ville
Tuomikoski, Tuomo Uusitalo ja Antti Virranniemi
valmentajat Juhani Niemi ja Matti Saarenpää
huoltajat Ari Kiviniitty ja Seppo
Uusitalo
joukkueenjohtajat Jari Moisanen ja Pekka Tuhkanen
Turnaukset


