Teräs-Kiekko D90 kausi 2003-2004

 

Kauden aloituspalaveri pidettiin Meriseuran majalla 18.8. Palaverissa tehtiin linjasuuntauksia alkavalle kaudelle. Joukkueen tuloksellisena tavoitteena on selviytyä aluesarjan ylempään lohkoon kevätkaudeksi. Muita tavoitteita oli pelaajien henkilökohtaisen ja joukkuepelin kehittäminen. Edellisen kauden tavoin päämääränä oli järjestää pojille hyvät mahdollisuudet harjoitella ja pelata hyvähenkisessä joukkueessa. Sovittiin myös syksyn Teräspoika-turnauksen järjestelyistä.

.

Jääkiekkokausi alkoi elokuun lopulla jalkapallon ’varjossa’, suuri osa joukkueesta pelaa myös jalkapalloa. Varsinainen kiekkokausi alkoi syyskuun puolivälissä. Menomatkalla jalkapallon Pohjoisen alueen lopputurnaukseen joukkue pelasi Kemissä Karihaaran Tenhon kanssa kauden ensimmäisen harjoitusottelun, joka päättyi Teräs-Kiekon voittoon 10-4. Ennen Teräspoika-turnausta joukkueelle jäi 1 ’puhdas’ viikko aikaa harjoitella jäällä, silloinkin 2 harjoitusta.

 

Aluesarja

TeKi D90 pelasi syyskaudella aluesarjan lohkovoittajaksi 4 voitolla ja 1 tasapelillä ja tappiolla. Kevään ylemmässä lohkossa tappiot tulivat Oulun Kärpille ja Oulaisten Huimalle, lohkosijoituksen ollessa 2.

 

 

Turnaukset

 

Teräspoika, Raahe

Teräspoika turnaus järjestettiin toisen kerran. Nyt pelattiin 5 joukkueen sarjamuotoinen turnaus. Turnausjärjestelyt onnistuivat nyt jo ’rutiinilla’, joukkueen toinen oma turnaus. Raahen tuomarit saivat vierailta ansaitsemansa kiitokset. Järjestävä seura Teräs-Kiekko oli liikkeellä juhlamielellä. SJL:n Sinettiseura nro 65 tunnuksen luovutustilaisuudessa turnauksen väliajalla kentällä olivat seuran kaikki juniorit. Turnausvoitto sinetöi päivän. Joukkueessa pisteille 11 pelaajaa, joista 9 onnistui maalien tekemisessä onnistui.

 

Redi64-turnaus, Kempele

Alkulohkossa hienot voitot Vaasan Sport Phoenix ja Laser HT:n joukkueista. Puolivälierässä tasapeli TIHC kanssa ratkaistiin rankkarikilpailussa, jonka TIHC vei 2-1. Seuraavan päivän ensimmäinen ottelu SoKin kanssa päättyi myös tasan ja tällä kertaa TeKi voitti huikean rankkarikisan 11 laukaisijaparin jälkeen. Viimeisessä sijoitusottelussa vastaan tuli alkulohkossa voitettu Laser HT, joka revanssimielellä voitti ottelun puhtaasti. TeKin sijoitus turnauksessa 6. Turnauksen antimina hyvien suorituksien myötä pisteille pääsi 13 pelaajaa, joista maaleja teki 11.

 

Vaasa-Cup

Joukkue haki vauhtia sarjapeleihin Vaasan turnauksesta, joka pelattiin 6 joukkueen sarjamuotoisena. Ensimmäisen ottelun voitti Kuopion Kalpa, joka lopulta voitti koko turnauksen puhtaalla pelillä. Teräs-Kiekko teki 2/3 Kalpaa vastaan tehdyistä maaleista. Toisessa ottelussa vastassa oli jo ’tuttu’ Sport Phoenix, joka tällä kertaa pisti paremmin kampoihin, pisteet kuitenkin Raaheen. Iltaottelu uuden tuttavuuden Helsingin Karhu-Kissojen kanssa päättyi tasapeliin. Toisen turnauspäivän aluksi voitto runsasmaalisessa ottelussa Närpiön Kraftista. Viimeisen ottelun panoksena oli  voittajalle oli tiedossa turnauksen hopeamitalit. Vastaan asettui Vaasan toinen joukkue Sport Edmonton, joka kuitenkaan ei tasaisessa ottelussa pystynyt TeKin maaleille mitään. Joukkueelle hienon turnauksen päätteeksi hopeiset mitalit. Tällä kertaa pisteille 12 pelaajaa, joista maalin tekijöitä 9.

 

Sähköinen turnaus, Oulainen

Vuoden vaihteessa pelattiin Oulaisissa 4 joukkueen miniturnaus. Teräs-Kiekolle hienot voitot tutusta Oulaisten joukkueesta, rankaa peliä esittäneestä Kokkolan Hermeksestä ja aina vaarallisesta Haukiputaan Ahmoista. Joukkueen pelillisen vastuun jakautuminen seurauksena pisteille pääsi 12 pelaajaa, joista 8 maalin tekijää.

 

OP-turnaus, Raahe

4. OP turnauksen järjestäminen ’periytyi’ edellisen vuoden voittajalle Raahen Teräs-Kiekolle. Raahen jäähallin ruuhkaisuudesta johtuen turnaus pelattiin hiihtolomaviikon lopulla. Selvä voitot PJK:sta ja Haapavedestä veivät turnauksen ratkaisun viimeiseen otteluun, jossa vastaan asettui Oulainen. Teräs-Kiekon selvä johto muuttui ottelu loppuhetkillä tasapeliksi, mutta turnausvoitto Raaheen paremman maalieron perusteella. Turnauksen peli-ilo näkyi jälleen tehopisteissä, joita saalisti 16 pelaaja, joista maaleja teki 12.

 

 

Lopputurnaus, Oulu

Raskaan kauden loppupuolella pelattiin Oulussa Oulun Kärppien järjestämä pohjoisen alueen lopputurnaus. Turnauksen aloitusottelun voitto Haukiputaan Ahmoista jäikin sitten ainoaksi. Lauantai-illan viimeisessä ottelussa Laser HT kiri voittoon viimeisillä minuuteilla. Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa virkeä ja hyvin pelannut KKP  voitti lyhyen yön viettäneen Teräs-Kiekon selvin lukemin. Joukkueen viimeinen ottelu Oulun Kärppien kanssa oli jäähyjen rikkoma. Kärpät saivat ensimmäisen maalinsa erän viimeisellä minuutilla ylivoimalla. Toisen erän Kärppien tekemät seuraavat ylivoimamaalit muodostuivat ottelun ratkaisuksi. Vastaavasti TeKi sai ylivoimalla tehtyä 3 maalia. Lopputurnauksesta sijoituksena 4. Pistemerkintöjä 14 pelaajalle, joista 8 onnistui maalien tekemisessä.

 

 

Tappara-turnaus, Tampere

Huhtikuun alussa joukkue osallistui Tampereen Tapparan järjestämään kovatasoiseen turnaukseen. Aloitusottelu päättyi Tapparan voittoon TeKin poikien kunnioittaessa liikaa vastustajaa. Tapparan nopeat maalit ottelun alussa olivat liikaa, TeKin liike loppui ja mailasta puristettiin niin, ettei kiekko pysynyt lavassa. Alkulohkon toisessa ottelussa SapKo näytti jo altavastaajalta. TeKi johti jo peliä selvästi, mutta SapKon huima loppukiri tuotti tasapelin ja huonommalla maalierolla TeKi putosi pelaamaan sijoista 9-12. Sijoitusotteluista ensimmäisenä tasapeli KKP:n kanssa, voitto Jokipojat Punaisesta ja tappio Jokipojat valkoisesta. Ottelukaavion mukaan sijoitus 10. Turnauksessa merkille pantavaa oli etelän joukkueiden isokokoisuus, luistelutaito ja nopeus. Jatkossa on panostettava enemmän luisteluun, joka kuluneen kauden vähien jääaikojen myötä on jäänyt vähemmälle. Pistemerkinnöille pelasi 11 pelaajaa, joista maaleissa onnistui 8.

 

 

 

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan päättynyt kausi meni jälleen hienosti. Kauden joukkueessa oli 20 pelaajaa, joista 2 maalivahtia. Joukkueen harjoituksissa oli mukana keskimäärin 15-16 pelaajaa läpi kauden. Jälleen talven flunssat toi katoa harjoittelijoiden määrään. Syksyn sarjapelejä siirtyi, milloin vastustajan ja milloin oman joukkueen sairastumisien vuoksi.

Pojat kehittyivät kauden aikana, sekä henkilökohtaisessa osaamisessa ja joukkueena. Kauden aikana kaikki pelaajat maalivahteja lukuun ottamatta onnistuivat maalien tekemisessä.

Pelit pelattiin läpi kauden 4 kentällisellä siten, ettei ketään istutettu ’viltissä’, jos pelaaja ei sitä itse vaatinut !

Tätä periaatetta on käytetty ja tullaan käyttämään edelleenkin. Tästä on taas hyvä lähteä seuraavaan uuteen kauteen.

 


Turnaukset